keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Keitelepohjan juna-asema

Keitelepohjassa nököttää vanha juna-asema hylättynä, tyhjillään. Ikkunat ovat saaneet pahvia, koska vandaalit olivat tännekkin jo ehtineet. (Ja tämä tosiaan sijaitsee keskellä ei mitään :D)

Aikakautta en osaa sanoa mistä tämä on, mutta sisustus,tapetit ja muu kertovat 50-60-luvusta.




Sisäänkäynti on hauskannäköinen, kaksi samanlaista ovea sekä töröttävä katos. Ovet olivat auki, tai paremminkin, lukot oli murrettu auki, joten mentiin katselemaan sisälle.


Ratamiehen se lippu, punainen jota heilautetaan junalle oli penkillä vieläkin! Joku oli myös paistanut takassa makkaraa, ja jättänyt makkaratikut seuraavalle kulkijalle. Makkaranpaistoon myö ei ryhdytty...


Asemalla oli myös kellari. Sisällä oli tosi pimeää kun ikkunat oli teljetty, niin kameran salamalla ottelin kuvia. En uskaltanut mennä kellarin portaita alas! Joten se jäi tutkimatta, toisaalta kaivelemaan mieltä, niinkuin aina, paikat joista jänistää ;) 

Mitähän siellä on? Todennäköisesti ei mitään jännittävää kuitenkaan.


Keittiön sisustus oli mielestäni aika kiva, tai oikeastaan tuo vaaleansininen väri :) .. Kaapinovet olivat levällään,jotain sieltä oli etsitty... 


Voisin hyvin kuvitella tämän rakennuksen asuinkäytössä. Pihapiiri oli mukava, ja junaradat on kivoja. Talossa oli mukana autotallikin. 


Muutama linkki Keitelepohjan asemasta:

Vaunut.org-sivustolta 

Ja Toinenkin :) 

Junalauta.net , ennen vandaaleja

Ja tämä vielä kun rakennus oli kunnossa kokonaan =)

Talvisia ja pimeänvaloisia pakkaspäiviä on ollut, sekä kamera jäänyt kotiin tai lakannut pakkasessa toimimasta, niin ei ole tullut paljon exploroitua :) 

Mutta onneksi päivät valkenee ja pitenee, niin voi alkaa suunittelemaan retkiä enemmän!

5 kommenttia:

Obturatus kirjoitti...

On taas paikka löytynyt, minä suorastaan kadehdin...

Ihmetyttää kyllä miten se auto tuonne talliin on saatu ajettua.

(Katsoin vaunut.org kuvan)

Minimalisti kirjoitti...

juu, ei toi ihan autotalli taida ollakkaan, mutta pienellä laitolla siitä sellasen saisi :D... eihän sinne pysty ajamaan mitenkään nyt!

Puf kirjoitti...

Jestas ku kiva blogi=) Oon iteki ihan innostunu autitaloista ja vastaavista, yhteen oon päässy sisälleki. Otin siellä kuvia(haha vielä filmikameralla ja kehitin kuvat itse vanhanaikaisesti), nyt sitä vaa miettii miten mie uskalsin ku pelkään kaikkea epämääräistä :D Näytti tuo kellari jänskälle, sinne vain!

Anonyymi kirjoitti...

Kuka tuon omistaa? Viehättävä sahanpurutalo 60-luvulta. Aikamoinen aikakapseli pintaverhoiluineen, kaapistoineen, lavuaareineen, pyttyineen. Suuria muutoksia ja remontteja ei näy tehdyn. Katto on kuitenkin ainakin yhdestä kohtaa puhki asuntosiivessä ja eristeet roikkuvat sisään. Ulkorakennuksesta löytyy mm. Hymy-lehteä kesältä 1967 ja lukuisia iskelmätähtien kuvia ynnä muita leikkeitä seinältä. Joku nuori on elänyt keitelepohjalaisittain svengaavaa kesää '67 ulkorakennukseen laitetussa "aitassa", ja sen jälkeen aika on pysähtynyt. Asema on muutettu miehittämättömäksi vuonna 1969.
Hiljakkoin ratapihan vastapuolelta on purettu pois METSÄSUOMEN SAHA OY:n sahalaitos, joten meteli on vähentynyt.

Minimalisti kirjoitti...

Hei! Omistaisiko VR tämän vielä?