torstai 22. tammikuuta 2009

Työväen opisto, Kukkulan kuvataidekoulu


Työväenopisto aloitti toimintansa vuonna 1946. Mutta nykyaikana, 2000-luvulla kansantaloja sekä työväentaloja on alettu purkamaan hurjaa tahtia. Näinkö käy tällekkin rakennukselle, vai elvytetäänkö talo vielä henkiin?


Olen käynyt tässä rakennuksessa kuvataidekoulua lapsena ,varmaan kuusivuotiaana. Muistan hämärästi mitä talo pitää sisällään, ja monet teatterit sunmuut on käyty pienenä katsomassa. Pidin tosi paljon lapsille suunnatuista "toimintapäivistä": nukketeatteri, kummitusluola, piirustusta suurille papereille...

Kaikki tuollainen pieni ja melko yksinkertainen toiminta oli jännittävää. Tuntuu että "nyky" lasten elokuvat, lähinnä joku monsters Oy ja vastaavat elokuvat joissa on välillä kaksimielisiäkin juttuja ja ihme hössötystä... EIH!




Ihania yksityiskohtia! mm. Tämä parveke sekä palotikkaat. Kiva reikä tuossa parven pohjassa!



Kansantalot, Työväenopistot-ja talot ovat hyvää perinnettä joka on nyt suljettu ja unohdettu mököttämään ja odottamaan purkutraktoreita. 

Äänekoskelta purettiin 2000-luvun alussa Työski, Työväentalo. Paikka on vieläkin montulla, ollut monta vuotta, ja nyt paikalle rakennetaan mainio Citymarket. No, voihan se perhe viettää aikaa paremmin vaikka Cittarissa, kulttuuria ja hupia!

Samoin Äänekosken keltainen ja suuri Kansantalo purettiin, ja nykyään tilalla on rivareita.

Mieluummin säilytettävä ihmisille kulutusvapaata tilaa, ilmaista julkitilaa. Ja niitä nukketeattereita, sekä touhupäiviä. 

Meni vähän sivuamaan jo aihetta, mutta pidän kotiseutuhistoriasta, sekä "entisaikojen" menosta, eli miten hyvää oli vielä ysärillä ja pari vuosikymmentä taaksepäin elämä. 



5 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Voi että tykkään kovasti blogistasi.

M I Foodie-vauva kirjoitti...

Uskomatonta, että noin upealle talolle ja tilalle ei löydy käyttötarkoitusta!

Obturatus kirjoitti...

Ongelmahan on kunnossapito ja käyttökustannukset.

Tuollaisen vanhan talon käyttökustannukset ovat isot, samoin sen käyttö vaatii jatkuvaa remonttia.

Vaikein kohta käytön kannalta varmaan on, etteivät ne täytä nykyisiä määräyksiä paloturvallisuuden yms. osalta, joten toimintaa niihin ilman isoa remonttia ei saisi.

Tuo parvekekaan tuskin täyttäisi nykyisiä turvallisuusmääräyksiä.

Mutta ideana tuollaiset vanhanajan lastenjuhlat, joissa muistan itsekin lapsena olleeni paikallisessa seuraintalossa, ne olisivat jotain tosi hienoa nykyajan lapsille.

Obturatus kirjoitti...

Oletko käynyt katselemaassa täällä

Minimalisti kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.